Koti-Kajaani

Kuuloluurishow'sta kasvoi tunnin mittainen komedia – "Ihan selvästi tämä vastaa johonkin tarpeeseen ja herättää mielenkiintoa muualtakin kuin Kajaanista"

Harrastajateatteri: Pokka ei pettänyt, vaan show esitetään Generaattorilla toistakymmentä kertaa.

Anja Tiaista naurattaa. Eräässä Kuuloluurissa epäiltiin, että Kajaanin Harrastajateatteria lopulta hävetti kansan käsikirjoittama Kuuloluurishow niin paljon, ettei työryhmä siksi rohjennutkaan esittää lopputulosta. Kuuloluurishow'n piti alun perin saada ensi-iltansa elokuussa Linnanvirta-tapahtumassa, mutta korona sotki suunnitelmat, eivätkä näyttelijät päässeet estradille. Show'n yllättävä peruuntuminen ja mukimyynnin muutokset nousivat tuolloin puheenaiheeksi jopa Radio Suomipopin valtakunnallisessa Aamulypsy-lähetyksessä.

Mutta perumisen syynä ei ollut pokan pettäminen, näytelmän dramatisoinut Tiainen vakuuttaa.

Sen todistanee jo se, että Harrastajateatteri aikoo esittää puolesta tunnista tunnin mittaiseksi kasvaneen Kuuloluurishow'n ainakin 11 kertaa Generaattorin näyttämöllä tänä syksynä ja tulevana talvena. Teatteri on varautunut myös tilausesityksiin, joita on jo tullutkin, vaikka esityksen markkinointi on vasta alkamassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Palautteen perusteella Kuuloluurishow'ta on hartaasti odotettu.

"Elokuusta asti on tullut kyselyjä, että tuleeko tätä ja milloin tulee. Lippuvarauksiakin on jo tullut. Ihan selvästi tämä vastaa johonkin tarpeeseen ja herättää mielenkiintoa muualtakin kuin Kajaanista", Tiainen kertoo.

Topi Lindhin ohjaamassa Kuuloluurishow'ssa seikkailevat kansan rakastamat ikisuosikit, kuten mersumies, puumanainen, stalkkeri, yläkerran asukki, hiihtäjä ja vesijuoksija. Show perustuu 98-prosenttisesti Koti-Kajaanissa julkaistuihin Kuuloluureihin, ja esityksessä kuultavat laulutkin ovat valtaosin luurien sanoittamia.

Tiainen ja Lindh kuvailevat show'ta musiikkipitoiseksi sketsikomediaksi. Lisäkäänteitä tunnin mittaiseen show'hun on saatu muun muassa sote-palveluihin pääsystä, ruokakauppakäyttäytymisestä ja kesäteatterista. Esitys perehtyy myös siihen, miten ladulla ja liikenteessä tulisi toimia, häiritseekö naapuri vai naapurin koira, ja kuinka asioiden ylipäätään tulisi Kajaanissa olla. Köyhät ulisevat ja kansa saa nauraa – itselleen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaikkien aikojen ensimmäinen Kuuloluurishow juhlistaa Koti-Kajaanin 50-vuotisjuhlavuotta. Lavalla nähdään seitsemän Harrastajateatterin näyttelijää: Anna-Liisa Heikkinen, Heli Heikkinen, Juha Kangasmäki, Airi Korpela, Pilvi Niiranen, Tarja Putkonen ja Tuomas Suokko. Esityksen ensi-ilta on 12. marraskuuta.

Kuuloluurishow

Ohjaus Topi Lindh

Dramatisointi Anja Tiainen

Sävellykset Heli Heikkinen, Topi Lindh ja Tuomas Suokko

Puvustus ja tarpeisto Sari Korkkonen

Valot Petja Korkkonen

Äänisuunnittelu Topi Lindh

Lavalla Anna-Liisa Heikkinen, Heli Heikkinen, Juha Kangasmäki, Airi Korpela, Pilvi Niiranen, Tarja Putkonen ja Tuomas Suokko

Esitykset Generaattorilla, Kauppakatu 36: pe 12.11. klo 19, ti 16.11. klo 19, ke 17.11. klo 19, ke 24.11. klo 19, ti 30.11. klo 19, ma 13.12. klo 19, pe 17.12. klo 19, su 19.12. klo 19, ke 29.12. klo 16, ke 29.12. klo 19, ke 12.1. klo 19 ja la 15.1. klo 19. Esitys toteutetaan yhteistyössä Koti-Kajaani-lehden kanssa. Esityksen kesto on noin 1 tunti. Ei väliaikaa.

Lippuvaraukset puh. 040 818 9962 tai kajaaninharrastajateatteri.fi

Heli Heikkinen, Anna-Liisa Heikkinen, Airi Korpela, Tarja Putkonen, Tuomas Suokko, Juha Kangasmäki, Pilvi Niiranen muuttavat Kuuloluurit eläviksi hahmoiksi.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä