Mielipiteet
Lukijan mielipide: Rahasta on puute, mutta…
Jari Lindh (KS 11.10.) kirjoitti osuvasti meidän oman hyvinvointialueemme anteliaasta rahankäytöstä johtajien palkkoihin ja palkkiojärjestelmien priorisointiin.
Yhä minua silti ihmetyttää, että hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja saa vastuullisesta työstään vain noin kymmenesosan johtajien kuukausipalkasta.
Kainuun hyvinvointialueen viestintä antoi julkaistavaksi pikku-uutisen (KS 26.9.), jossa kirjoitettiin otsikolla "Hyvinvointialueen valtuustoryhmille ryhmärahaa."
Jotta tuntuisi siltä, että ei me, vaan kun siitä on oikein hyvinvointialuelakiin (611/2021 27§) kirjoitettu, niin Kainuun hyvinvointialue voi tukea valtuustoryhmiä taloudellisesti eli rahallisesti, että "pakkohan meidän oli se tehtävä".
Uutisessa kerrottiin, mitä ryhmärahalla ei saa tehdä: ettei "ryhmärahaa saa käyttää vaalityöhön".
Näön vuoksi oli lueteltu esimerkiksi työtilojen vuokrat ja työvälineet, mutta siinä ei kerrottu, kuinka laajasti ko. lakia voi tulkita.
Hyvinvointialueen valtuustoryhmät voivat esimerkiksi tehdä toimenpiteitä, joilla he "edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismadollisuuksia".
Vapaasti tulkittuna valtuustoryhmät voivat järjestää ryhmärahoilla "tupailtoja, virkistystilaisuuksia ja -matkoja, kahvitarjoiluja sekä muita sen kaltaisia tapaamisia, jotka verhotaan kyselytapahtumiksi. Vain pahalla tahdolla niitä voi kutsua vaalitilaisuuksiksi, eikö niin? Niissähän kysytään vain, mitä mieltä kansalaiset ovat!
Toinen selvä määräys on se, että ryhmäraha pitää valtuustoryhmien käyttää kokonaan sen vuoden sisällä, kun se on saatu. Säästää ei saa!
Uutisen mukaan ryhmäraha maksetaan vuosittain koko valtuustokauden (4 vuotta) ajan.
Keskusta, joka on suurin ryhmä Kainuun hyvinvointialueen valtuustossa, saa koko valtuustokautensa aikana peräti 276 000 euroa, kun taas pienin, Suomen Kristillisdemokraatit, saavat kahden valtuutetun voimin 2 kertaa 3 000 euroa kertaa 4 vuotta eli 24 000 euroa. Muut valtuustoryhmät kokonsa mukaan siltä väliltä.
Yhteensä hyvinvointialueen valtuustoryhmät saavat vuoden 2023 alusta alkavan valtuustokautensa aikana 708 000 euroa. Perussuomalaiset äänestivät päätöstä vastaan, mutta aika näyttää, nostavako hekin oman osuutensa.
Saamani tiedon mukaan tällä hetkellä (14.10.) 18 aluevaltuutetulla "on käytössä organisaation käyttöön luovutettu kannettava tietokone ja että puhelimia ei ole hankittu".
Niin, kohta on sitä ryhmärahaa, jota käsitykseni mukaan "voi käyttää työvälineisiin" eli esimeriksi älykännyköihin.
Valtioneuvoston ohjekirjasessa (38 sivua) Aluevaltuutetun opas, on peräti 3 sivun verran neuvoja ja ohjausta, kuinka demokratiaa, asukkaiden kuulemista ja viestintää tulee tehdä. Senkin aika näyttää.
Juhani Nissinen
Kajaani