Googlella on vahva tavoite sekä Kajaanin että Muhoksen suhteen – datakeskusten työllisyysvaikutukset olisivat merkittäviä
Googlen edustajat mukana Otanmäki-Humpinsuon kaavan yleisötilaisuudessa – lukija voi seurata tilaisuutta livenä tämän uutisen linkistä
Teuvo Hatva luottaa Googlen tuloon – yhtiön nimi paljastui Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtajalle vasta torstaina
Haminan kokemukset: Google on tuonut kansainvälisyyttä, työtä ja pöhinää – ”vaikutus elinvoimaan merkittävä”
Tällaista on ollut vanhojen tanssien mekkomuoti – katso kuvakooste Kainuun lukioiden tanssiaisista 2005–2023
Oletko bongannut tämän miehen? – Hän on Kainuun vireä viranhaltija, joka on monen kivan tapahtuman taustavaikuttaja
Olisitko säilyttänyt nämä vanhat rakennukset? Kuvat ennen ja jälkeen näyttävät, mitä purkuvimma sai aikaan Kajaanissa
Pääkirjoitus: Pysyykö vesimaksu kohtuullisena ja lähikirjasto avoinna? – sunnuntai 13. päivä valitsemme hyvän arjen puolustajat
Nostalgia: Talvisodan suurpommitus moukaroi Kajaania – kajaanilaiset Erkki Korhonen ja Jorma Hellén muistavat elävästi järkyttävän päivän