”Kyllä joistakin perinteistä on hyvä pitää kiinni” – Raatihuoneentorilla julistettiin joulurauha Kainuuseen
Jouluun laskeudutaan Kajaanin Kotikirkon konserteissa sekä Raatihuoneentorilla joulurauhan julistuksessa
Joululiikenne alkaa vaarallisella ajokelillä suuressa osassa maata – liikenne jakaantuu tänä vuonna usealle päivälle
Joulu on yhä vaikea sodan vuoksi – Näin kertovat joulunvietostaan Kajaanissa asuvat ukrainalaiset, joista yhden poika sotii rintamalla
Hyvinvointialue hakee yli 3 miljoonan euron säästöjä – työpaikoissa määrä tarkoittaisi 50:tä irtisanomista
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Presidenttiä opastanut Tiia Törrö sai kutsun Linnan juhliin ja sotkamolaislähtöinen puoliso lähtee mukaan
Kainuun raja tutkii edelleen törkeää laittoman maahantulon järjestämistä – marraskuu oli rajalla rauhallinen
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota