Taimia kasvaa viherpeukalon keittiön ikkunalaudalla - ”Ei voi lähteä kauas kun pitää hoitaa näitä pikkuisia”
Neilikoita jouluaattona – Kuka lähetti viisi neilikkaa ja koneella kirjoitetun runon 60 vuotta sitten?
Tee itse jouluinen kranssi ulko-oveen tai olohuoneeseen – Näillä floristien vinkeillä loihdit runsaan koristeen havuista tai kuivakukista
Suomen toiseksi kaunein piha on vaatinut paljon aikaa ja työtä – Kähkösille kuhmolaispiha on tärkeä osa mökkeilyä
”Olin ihan mind blown, että joku voi Suomessa kasvattaa leikkokukkia” – Kajaanilaiselle Jaana Koposelle oma kukkapalsta on henkireikä
Anniina Oivan kukkatilalla kukat saavat kasvaa rauhassa – ”Nyt niitä on vähän muillekin tuolla tulossa”
Festaripanta on runsas, vauvapanta pikkuruinen – Katso kukkakauppias Saija Laurilan vinkit kukkaseppeleen sidontaan
Makea paikka ja rauhallisuus houkutteli takaisin Kainuuseen – ”Tuntuu, että oli vähän jo eletty se elämä”
Pirjon Makuparkissa aikakauden päätös, uusi yrittäjä ottaa ohjat käsiinsä toukokuun alussa – ”Varmasti sydämeni kyllyydestä ongin”
Arktiset Aromit hakee pohjoismaiselle mustikalle EU:n nimisuojaa – ”Etelä-Euroopassa nimisuojatuotteita hulvattoman paljon”
Kiistelty Patrosentien kaava ympäristöteknisen lautakunnan käsiteltäväksi – muutosta vastustettiin 50 mielipiteessä
Ilmoittaudu heti Seminaarin Taidekampuksen kupliviin tapahtumiin: moninaisiin iltamiin sekä lasten ja aikuisten vappubrunsseille