Sotkamon poliisiaseman sulkemista suunniteltiin muutama viikko sitten – Seppo Kemppainen henkilökunnan kanssa vaikutti päätöksentekoon
”Vieläkin motivaatio riittää” – Päivi Myllykangas jatkaa tärkeää työtään, vaikka korona oli viedä hengen ja terveyden
Puolustusbisnes käy kuumana: Kajaanissa toimiva pörssiyritys Bittium on nousukiidossa, mutta Kainuu kaipaa lisää menestystä
Jos ihminen on pulassa Kuhmon perukassa, rajan ensivaste lähtee apuun – toiminta saanut kiitosta kylillä
Hälytysryhmä harjoittelee jo täyttä häkää – Kainuussa aloittaa uusi vapaapalokunta, josta tulee tärkeä varareservi hälytystehtäviin
Kajaanin viimeisen R-kioskin yrittäjä hakeutui konkurssiin – toiminta jatkuu tiistaina kioskiyhtiön voimin
Business Finland myönsi rahoitusta Kainuuseen 1,7 miljoonaa euroa – rahaa käytetään esimerkiksi sähköntuotannon rakentamiseen