Lukijan kuvat: Palokärjellä syvä työmaa Kajaanissa – Miltä lähestyvä kesä näyttää Kainuussa? Lähetä meille kuva tai video!
Tiktok on nuorille tärkein uutiskanava – isot uutisaiheet kiinnostavat nuoria, mutta myös uutisten välttely on lisääntynyt
Van!: Koti-Kajaanin ilmestymisväli harveni vuoden alussa kahteen viikkoon –Seuraava lehti ilmestyy keskiviikkona 22.1.
Tilatkaa koulullenne Uutisten viikko -tunnukset ja uppoutukaa paikalliseen lehteen – tammikuun lopussa opitaan mediakriittisyydestä ja luotettavista lähteistä
Verinen karhunpaini, onnettomuuksia ja yritysten kuulumisia – palaa tässä jutussa Kainuun Sanomien vuoden 2024 luetuimpien sisältöjen pariin
Väärennetyllä syntymäajalla alaikäisenä töihin – toimittaja Arto Loukasmäki on tehnyt yli 50 vuotta uutistyötä Ylellä
Näin kainuulaistaustaiset finalistit Hanna Hirvonen ja Markku Uhlbäck valmistautuvat tuleviin Tangomarkkinoihin
Googlen kuvausauton toiminta on aiheuttanut hämmästystä Kuhmossa: ”Selkeästi kotirauhan suojaamalla ydinalueella”
Kainuun ainoasta 27-väyläisestä Impilinnan frisbeegolfradasta halutaan koko maakunnan ylpeys - sekaparien SM-kilpailut heitetään viikonloppuna
Hyrynsalmella kisataan jälleen suofutiksen maailmanmestaruudesta – tällä kertaa järjestetään myös suoryömimisen MM-kisat
Terrafamella tapahtuneen työtapaturman käsittely palautui hovioikeudesta käräjäoikeuteen – työntekijän käsille suihkusi 100-asteista kemikaalia