Työttömien määrä vähenee Kainuussa kolmanneksi nopeimmin, mutta maan tilanteessa ei vieläkään ole hurraamista
Kainuun ely-keskus lakkautetaan ensi vuoden alkuun mennessä: ’’Alueellinen läsnäolo jää ohuen varaan’’
Ministeriöiden työryhmä alkaa selvittää keinoja raakun esiintymispaikkojen turvaamiseksi metsätaloudessa
Ministeriö myönsi Kainuun Opistolle 45 uutta opiskelijapaikkaa – myös rahaa ropisi lisää satoja tuhansia
"Tämä maakuntahan on Suomen kasvun veturi" – Elinkeinoministeri Wille Rydman näkee Kainuun datatalouden keskittymänä, jota tukevaa koulutusta hän pitää keskeisenä
Kainuulainen nainen jätti ilmoittamatta ulkomailta saatuja tuloja lähes 100 000 euron edestä – yhteistyö lievensi tuomiota
Terrafame aikoo aloittaa kaivostoiminnan Kolmisopella ja kasvattaa tuotannon tehokkuutta – ”Tavoite on ensin sopeutua ja sitten kasvaa”
Nuorten mielenterveystarkastuksia kehittäneet kainuulaiset saivat kutsun Linnan juhliin: ”Aivan mieletön kunnianosoitus”
Kajaanin lentoaseman uudet tilat käyttöön ensi viikolla – Pekka Heikkisen kahvila on auki lentojen aikana
Kuuden ällän kirjoittamiseen tarvitaan paljon älliä ja kovaa työtä – Kajaanin lukiosta sellaisen paperin kuittaa tänä syksynä kaksi ylioppilasta