Kajaanin taidemuseo viettää Vapaata taiteiden iltaa – kutsuu kaikki tekemään taidetta tai ihan vain fiilistelemään
Työmiehet tekivät arvokkaan löydön Kajaanin linnasta 90 vuotta sitten – selvitimme, missä aarre on tänä päivänä
Aikamatka entisiin ammatteihin kertoo Kajaanin kaupungin kehityksestä mielenkiintoisella tavalla – uusi näyttely avautui Kainuun Museossa
Kansallismuseon arkiston aarteita nähtäville Kajaaniin – mukana muun muassa Kekkosen rillit ja Nato-kynä
”Ensimmäisestä päivästä asti on tuntunut, että olen tullut kotiin” – Kajaaniin palannut Helena Lonkila johtaa museoita muutosten keskellä
Kainuun Museon tulevissa näyttelyissä ihastellaan kaupunkinäkymästä kadonneita ammattikuntia ja maakunnan tervaperinnettä
Kajaanin taidemuseossa vietetään loppiaisviikolla Paperihääpäiviä, jonne ovat tervetulleita kaikki pariskunnat
Iäkkään isotädin paljastus johdatti yhdysvaltalaisen suurlahjoittajan juurilleen Kainuuseen – ”Aloin ymmärtää itseäni enemmän”
Kummitukset siivittivät Kainuun Museon kaikkien aikojen yleisöennätykseen – Kekkonen sai aikaan edellisen lähes 40 vuotta sitten
Kajaanilainen Pirkko-Liisa Huovinen oli punkin pureman jälkeen viikkojen oirekierteessä – ”Olin tehnyt aamulla pannukakun, ja sitten menee filmi poikki”
Pihalla vieraileva ilves huolettaa Kajaanin Nakertajassa – petoyhdyshenkilö: "Eipä siinä oikein muuta voi kuin lyödä kattilankansia yhteen"
Kadoksiin jääneitä etsitään maastosta keväisin – Vapepan konkarit paljastavat, mikä on etsijän pahin painajainen
Saunassa ei sovi kiroilla, piereskellä eikä hoilata – suomalaisilla on lämmin suhde saunaan, mutta kaikilla ei ole omaa – katso kooste Kajaanin vuokrasaunoista