13 tarviketta pihanhoitoon jokaiselle kotipuutarhurille

Oletko muuttanut omakotitaloon tai hankkinut vehreällä pihalla varustetun kesämökin, mutta tarvikkeet pihanhoitoon puuttuvat? Pihatöihin ja puutarhakasvien hoitoon tarvitaan monenlaisia välineitä. Kokosimme avuksesi listan, jolla puutarhatarvikkeiden hankinta onnistuu helpommin!

Huomioi tämä ennen puutarhatöiden aloittamista

Ennen pihatöiden ja istutusten teon aloittamista tulisi miettiä, minne pihanhoidosta syntyvä puutarhajäte laitetaan. Riippuen pihan koosta ja erilaisten istutusten runsaudesta, saattaa keskikokoinen tai suurempi kompostori tulla tarpeeseen pienemmällekin pihalle. Kompostoriin voi laittaa vain puutarhajätteitä tai myös biojätteitä. Talikko on hyvä apuväline kompostin sekoittamiseen ja kääntämiseen.

Kannattaa huomioida, että kotitalousjätteisiin soveltuva kompostori tai erillinen biojätteen keräyspiste on tulossa pakolliseksi vuoden 2024 heinäkuussa. Tämä koskee niitä omakotitaloasukkaita, jotka asuvat yli 10 000 asukkaan kaupungeissa tai kunnissa. Jos biojätteet kompostoi omassa kompostorissa, välttyy jätemaksuilta.

Kompostoinnin aloitus käy sujuvasti, kun hankit tarpeisiisi sopivan kompostorin ja opettelet sen käytön. Piha- ja puutarhajätteelle tarkoitettu kompostori voi olla malliltaan avonainen, kun taas biojätekompostorin tulee pitää tuhoeläimet loitolla. Hobbyhall.fi-verkkokaupan valikoimassa ovat muun muassa Biolanin, Ecosmartin ja Garantian kompostorit.

Nämä tarvikkeet pihanhoitoon ovat tarpeellisia lähes jokaiselle

Jos omakotitalosi tai kesämökkisi pihassa on nurmikkoa tai lehtipuita, on harava silloin tarpeellinen hankinta. Nurmikonleikkuusta syntyvä jäte ja syksyllä puista tippuvat lehdet kannattaa aika ajoin haravoida pois, sillä muuten alla oleva nurmikko voi kärsiä hapenpuutteesta ja lisäksi lehtijätteen seassa voi muhia homekasvustoja.

Näppärä vaihtoehto aikaa vievälle haravoinnille on käyttää lehtipuhallinta. Tehokas lehtipuhallin auttaa pitämään kulkuväylät ja pienet nurmialueet siistinä. Muista kuitenkin, että lehtipuhallin pitää melko kovaa ääntä, joten sitä tulee käyttää vain päiväsaikaan. Sitä ei myöskään saa käyttää hiekan tai hiekoitussepelin puhdistamiseen.

Jos sinulla on nurmikko pihallasi, tarvitset ruohonleikkurin sen leikkaamiseen. Valitse leikkuri pihan koon mukaan. Voit valita perinteisen bensiinimallin, sähkö- tai akkukäyttöisen ruohonleikkurin tai robottiruohonleikkurin. Pienille pihoille käsikäyttöinen ruohonleikkuri riittää hyvin.

Pihan nurmikoiden hoitoon hyvä apuväline on nurmikon ilmaaja. Sen käyttö parantaa maan ilmavuutta ja siten nurmikko kasvaa paremmin. Jos olet tekemässä pihalla muokkaustöitä, puutarhajyrsin saattaa olla hyvä työväline joko vuokrata tai hankkia omaksi.

Puutarhatyökalut, istutukset ja turvallisuus

Riippuen siitä, millaisia kasveja sinulla on pihallasi, tarvitset myös erilaisia puutarhatyökaluja. Lapiot, kuokat, kottikärryt ja muut perustyökalut ovat tarpeellisia pihan ja puutarhan hoitotöissä. Leikkurit, oksasakset ja pensassakset ovat hyödyllisiä työkaluja kasvien ja pensaiden leikkaamiseen ja muotoiluun. Pienet puutarhatyökalut ovat hyviä lahjaideoita puutarhanhoitoa harrastavalle äidille tai uuteen taloon muuttaneelle ystävälle.

Jos olet tekemässä pihaan istutuksia, istutuskauha, istutuslapio ja rikkaruohonpoistaja ovat hankintalistallasi. Tarvitset myös lannoitteita ja multaa kasvien ravitsemiseen ja maaperän parantamiseen. Valitse lannoitteet kasvien mukaan ja varmista, että multa on sopivaa kasveille, joita haluat kasvattaa.

Kun hankit tarvikkeet pihanhoitoon, huomioi myös turvallisuus. Muista käyttää suojakäsineitä, suojalaseja ja pukeutua sopivasti, kun teet puutarhatöitä. Kuulosuojaimet saattavat olla tarpeen lehtipuhallinta tai ruohonleikkuria käytettäessä.

13 tarviketta pihanhoitoon

Tässä vielä lista, josta näet yhdellä vilkaisulla tarvikkeet pihanhoitoon:

1. Kompostori ja talikko

2. Harava ja / tai lehtipuhallin

3. Ruohonleikkuri

4. Nurmikon ilmaaja ja tarvittaessa myös puutarhajyrsin

5. Erikokoisia lapioita

6. Kuokka

7. Kottikärryt

8. Leikkuri

9. Oksa- ja pensassakset

10. Työkalut istutuksien tekoon, kuten istutuskauha, istutuslapio ja rikkaruohonpoistaja

11. Lannoitetta

12. Multaa omasta kompostorista tai säkeissä ostettuna

13. Suojavälineet, kuten puutarhahanskat, suojalasit ja kuulosuojaimet

Välineet pihan- ja puutarhanhoitoon löydät kätevästi Hobbyhalli.fi-verkkokaupasta. Oikeat välineet ja tarvikkeet auttavat sinua luomaan pihastasi viihtyisän ja houkuttelevan!