Reidar Särestöniemen maalaus myytiin hiljattain 200 000 eurolla – nyt hänen taidettaan on nähtävillä Vaalassa
Koirankasvattajille tulossa kymmenien tuhansien jäännösveroja ja jopa rikosprosesseja – verottajan laintulkinnan muutos suututtaa kainuulaisia kasvattajia
Terrafamella tapahtuneen työtapaturman käsittely palautui hovioikeudesta käräjäoikeuteen – työntekijän käsille suihkusi 100-asteista kemikaalia
Sisilisko pulskassa kunnossa – Kainuun Sanomat julkaisee lukijoiden kesäkuvia ja videoitaPääkirjoitus: Alkoholin kulutus laski, vaikka saatavuus helpottui Pääkirjoitus: Lentävä kiekko on kansanterveystyötä parhaimmillaan – mikä muu houkuttelee nuorison kilometrien lenkille metsään
Pääkirjoitus: Lentävä kiekko on kansanterveystyötä parhaimmillaan – mikä muu houkuttelee nuorison kilometrien lenkille metsään
Koirankasvattajille tulossa kymmenien tuhansien jäännösveroja ja jopa rikosprosesseja – verottajan laintulkinnan muutos suututtaa kainuulaisia kasvattajia
Aikamatka vuosikymmenten taakse – Puolangalla yli 30 vuotta sitten suljetussa Ainolan kaupassa osa tavaroista on edelleen entisillä sijoillaan
Googlen kuvausauton toiminta on aiheuttanut hämmästystä Kuhmossa: ”Selkeästi kotirauhan suojaamalla ydinalueella”
Kainuun ainoasta 27-väyläisestä Impilinnan frisbeegolfradasta halutaan koko maakunnan ylpeys - sekaparien SM-kilpailut heitetään viikonloppuna
Kainuun seurakunnissa ei vielä tiedetä, rangaistaisiinko hiippakunnassa sateenkaariparin vihkimisestä
Vanhan ajan tunnelmaa nykyajan mukavuuksin – Paltamon pappila avaa ovensa juhlia ja matkalaisia varten
Metsänomistaja hakkasi metsää Sotkamon Lontanjoen varrelta – joen mahdollinen kunnostus otti takapakkia
Reidar Särestöniemen maalaus myytiin hiljattain 200 000 eurolla – nyt hänen taidettaan on nähtävillä Vaalassa
Kainuun ainoasta 27-väyläisestä Impilinnan frisbeegolfradasta halutaan koko maakunnan ylpeys - sekaparien SM-kilpailut heitetään viikonloppuna
Tuhlatut maalipaikat jäivät harmittamaan KaPaa vierasvoitossa – ”Lukemat olisivat voineet olla rumemmat”
Kainuulaiset ovat tunnollisia kirjastonkäyttäjiä, mutta palautusten välistä voi löytyä yllätyksiä – katso lista Kajaanin viime vuoden lainatuimmista kirjoista
”Kuvat ehdottavat itseään minulle” – Elina Brotheruksen valokuvanäyttely ensimmäistä kertaa Kainuussa
Kamarimusiikissa soivat pohjoiset sävelet – ajankohtaisen teeman sisään on nivottu musiikin lisäksi myös muuta pohjoismaista kulttuuria
Eino Leino -talon kirjapäivillä luvassa aiheita naiskohtaloista Timo K. Mukan elämänkertaan – ”Arkinen ja hirvittävän kiltti”
Suomussalmen Galleria Kiepissä on esillä taideleirillä syntyneitä teoksia ‒ aiheet vaihtelevat maisemista kukkiin ja eläimiin
Näin kainuulaistaustaiset finalistit Hanna Hirvonen ja Markku Uhlbäck valmistautuvat tuleviin Tangomarkkinoihin